perjantai 17. helmikuuta 2012

Prinsessan 1-vuotissynttärikakku


Kummityttö täyttää vuoden ja huomenna olisi tarkoitus tätä juhlistaa. Innokkaasti ilmoittauduin vapaaehtoiseksi synttärikakun tekijäksi. Lapsille sopivaksi kakuksi valitsin mansikka-banaanitäytekakun sokerimassakuorrutteella. Värjäsin kakkupohjan pinkin värisellä pastavärillä, jotta saataisiin lisää prinsessamaisuutta peliin. Ensimmäistä kertaa käytin sokerimassaa koko kakun kuorruttamiseen ja se tuntuikin yllättävän hankalalta. Lähinnä se kaulitun massan siirtäminen ja tasoittaminen, sekä koristeiden kiinnittäminen. Noh, harjoitus tekee mestarin.

Kakun pohja oli tavallinen sokerikakkupohja, eli seuraavan mukaan mentiin:

26cm vuoka

6 huoneenlämpöistä kanamunaa yhteen lasiin
toiseen lasiin saman verran sokeria
kolmanteen lasiin jauhoja 3/4 sokerin määrästä ja 1/4 perunajauhoja sekä 2 tl leivinjauhetta

Laitetaan uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voidellaan ja korppujauhotetaan vuoka. Vatkataan munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Tässä kohtaa on tärkeää, että vaahto on oikeasti hyvin kuohkeaa, muuta kakku ei nouse tarpeeksi. Sekoitin sen jälkeen vaahdon sekaan hieman wiltonin rose -pastaväriä. Sen jälkeen jauhot siivilän läpi lastalla nostellen. Taikina vuokaan ja alatasolle uunin noin 45 minuutiksi. Kannattaa kokeilla tikulla, että kakku on varmasti kypsä.

Uunista tullut kakkupohja kumotaan nopeasti ja laitetaan takaisin irtopohjavuokaan ja muovipussin sisällä jääkaappiin vetäytymään yön yli. Seuraavana päivänä kakku leikataan kerroksiin ja täytetään. Tein myös kuorrutuksen koristelupäivänä, mutta annoin kakun hyytyä jääkaapissa kolmisen tuntia ennen kuorrutusta.

Kakun täyttäminen onnistui seuraavasti.

Leikkasin kakkupohjan kolmeen osaan ja kostutin vaniljamaidolla (2,5dl maitoa + 2tl vaniljasokeria). Kakkuun tuli kaksi eri täytettä, jotka erotin maulla täytteen loppuvaiheessa. Mansikkatäytteen kävin vakoilemassa Kinuskikissan blogista ja sovelsin sitä banaanitäytteeseen.

Täytepohja:
4dl vispikermaa
200g appelsiinituorejuustoa
1dl vaniljakreemijauhetta
1tl vaniljasokeria

Banaanitäytteeseen:
3 banaania soseutettuna
sitruunaa

Mansikkatäytteeseen:
250g mansikoita soseutettuna

Vispikerma vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi ja notkistettu appelsiinituorejuusto, vaniljakreemijauhe ja vaniljasokeri sekoitetaan joukkoon. Seos jaetaan kahtia ja toiseen sekoitetaan banaanit ja toiseen mansikat. Toinen seos alempaan väliin ja toinen ylempään. Kakku tuli yli irtopohjavuoan reunojen, mutta onneksi kaapista löytyi siskolta saadut reunakalvot, joiden avulla sain kasattua kakun, ilman täytteiden valumista.

Sokerimassalla kuorruttaminen vaati keskittymistä ja suunnittelua. Ensin piti tehdä sokerikreemi kakun päälle eristämään;


200g leivontamargariinia
300g tomusokeria
1,5 rkl vettä

Vatkasin margariinin ja tomusokerin keskenään ja lisäsin joukkoon hieman vettä. Levitin kreemin kakun päälle.

Sen jälkeen aloin kaulimaan sokerimassaa, jota minulta löytyi valkoisena 1000g sekä fuksianpunaisena 500g (josta käytin ehkä 350g). Tomusokeria vaan massan alle, niin ei jää kiinni pöytää kaulitessa. Piti myös varoa, ettei tule liian ohutta, jolloin massa repeää helposti tasoiteltaessa. Juuri kun sain nostettua massan kakun päälle ja tasoiteltua reunoilta, meidän pikkuinen heräsi päiväunilta ja menin hieman paniikkiin, kakun ollessa niin vaiheessa. No pikkuprinssi jatkoi onneksi unia kantorepussa ja pystyin jatkamaan kakun koristelua.

Leikkasin reunoilta ylimääräiset massat pois ja pyörittelin pallot, jotka painelin kiinni massaan. Mielestäni ihan kivannäköinen 1-vuotiskakku tästä tuli pikku prinsessalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti