perjantai 17. helmikuuta 2012

Lemon Cup Cakes



Lauantaileipomisblogi aloitetaan herkullisilla sitruunakuppikakuilla. Kaappiin oli ostettu ihanaa lemon curd -tahnaa ja päätin sitä hyödyntää tähän normaalin sitruunan asemesta. Ruskea sokeri tekee muffinsseista hieman mehevämpiä ja tuhdimpia.

Selvisipäs minulle myös juuri, mikä ero on kuppikakuilla ja muffinseilla. Kuppikakkuihin munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi, kun taas muffinseihin kaikki aineet vain sekoitetaan yhteen. Lisäksi kuppikakuissa on yleensä kakkumainen kuorrute, tässä tapauksessa suussa sulavaa lemon curd -kermaa.

Kuppikakut:
4 huoneenlämpöistä kananmunaa
4 dl ruokosokeria (ruskea sokeri)
6 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilja-aromia tai 2 tl vaniljasokeria
100g appelsiinituorejuustoa
200 g sulatettua voita
1/2 prk lemon curd -tahnaa

Kuorrutus:
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
1/2 prk lemon curd -tahnaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahdon joukkoon siivilän läpi. Sekoita notkistettu tuorejuusto, vanilja-aromi, sulatettu ja jäähtynyt voi, sekä lemon curd -tahna keskenään ja yhdistä seokset tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina Amerikan muffinssivuokiin, tai vastaaviin "kestävämpiin" vuokiin. Jätä kohoamisvaraa, eli täytä vuoat vähän yli puolenvälin. Kuppikakkuja paistetaan 200 asteessa noin 20 minuuttia. Taikinasta tulee noin 16-18 muffinssia.

Kun kuppikakut ovat jäähtyneet, vatkaa vispikerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon vaniljasokeri sekä lemon curd -tahna. Itse pursotin kerman kuppikakkujen päälle ja lähes vahingossa niistä tuli aivan ruusujen näköisiä! :) Toki tulee hienojen näköisiä myös levittämällä kermaa kakun päälle ja lisäämällä keltaisia nomparelleja.

Oli muuten parhaimpia sitruunakuppikakkuja, mitä olen ikinä syönyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti