sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Banoffee Buttercream-kuorrutteella

A olikin lähdössä ensimmäistä kertaa yökylään ja halusin sinne viedä tädille ja sedälle illaksi herkuteltavaa. Uudeksi vuodeksi tehty banana cream pie oli niin hyvää, että ajattelinkin koittaa tehdä banoffeeta, hieman samanlaista, mutta vaniljakiisselin tilalle toffeeta!

Banoffeen päällehän kuuluisi kermavaahtokuorrute, mutta bongasin facebookista kaverilta linkin buttercream-kuorrutteeseen, jollaista olin jo pidemmän aikaa halunnut tehdä. Päätin testailla, millaista tulisi hieman erilaisella kuorrutteella. No tämä kokeilu ei ollut ehkä niin hyvä. Asiaan tietysti voi vaikuttaa myös se, että buttercream ei onnistunut toivotulla tavalla. En tainnut vatkata munasokerivesiseosta tarpeeksi kauan ennen voin sekoittamista.

Toinen kommellus sattui kinuskin valmistamisen kanssa. Keittelin siis kondensoidusta maidosta kinuskia mikrossa, ajanpuutteesta johtuen. No odottelinkin liian kauan, että väri vaihtuisi kermanväristä kinuskiin, mutta ei. Yksi pieni poika A alkoi samaan aikaan ilmoittelemaan nälästään ja kinuski pääsi vielä kuohumaan yli. Myöhemmin googletin aiheesta ja selvisi, että mikrossa tehty, vaaleasta kondensoidusta maidosta valmistettu kinuski ei aina muuta väriä mikrossa. Uuups :) No muuta ongelmaa pitkän keittoajan kanssa ei ollut, kuin se, että kinuski jähmettyi liian kovaksi. Ensi kerralla kyllä taaperran ostarin virolaiseen kauppaan ja ostan valmiiksi keitettyä kinuskia tai varaan aikaa sen pari tuntia kattilassakeittämiseen! :)

No sittenpä päästään itse ohjeeseen;

20 cm irtopohjavuoka

Pohja

175g Digestive-keksejä
75g voita

Täyte

2prk (à 379g) Kondensoitua sokeroitua maitoa tai valmista kinuskia
3 banaania
sitruuna
75g rouhittua tummaa suklaata

Kuorruteeksi tein siis buttercreamin mutta suosittelisin kyllä kermavaahtoa
3dl vispikermaa
2rkl tomusokeria

Aluksi murskattiin digestivet ja sekoitettiin sulatetun voin kanssa. Mössö painellaan irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille ja laitetaan jääkaappiin jähmettymään. Kinuskin valmistamiseen mikrossa en halua edes ohjetta kirjoittaa, vaan suosittelen keittämään kattilassa. Aluksi poistetaan etiketit purkeista ja kiinniolevat purkit tökätään isoon kattilaan, johon saa vettä niin paljon, että purkit peittyvät. Purkkeja sitten keitellään kaksi tuntia ja annetaan jäähtyä jonkin aikaa ennen avaamista.

Valmis kinuski levitetään pohjan päälle. Banaanit leikataan siivuiksi ja kastellaan sitruunan mehulla, jotta banaanit eivät tummu. Siivut levitetään kinuskin päälle ja banaanien päälle rouhittu suklaa.

Kerma vaahdotetaan ja sekoitetaan tomusokerin kanssa. Kermavaahto voidaan pursottaa täytteen päälle tai ihan vaan huolettomasti levittää lastan kanssa. Koristeeksi vielä päälle vähän rouhittua suklaata ja voilà!

Tämä on todella helppo ja nopea tehdä, varsinkin jos käyttää valmista toffeeta! Tätä ei kyllä tarvitse paljoa syödä kerralla, saattaa tulla paha olo. :) Uusien leivonnaisten kokeilu on ihan hauskaa, mutta ensi viikolla voisin kuitenkin taas tehdä lemppareitani, eli kuppikakkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti