sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Mokkapalat



Tänä viikonloppuna ajattelin leipoa jotain simppeliä. No viimeksi olin mokkapaloja leiponut viime kesänä, joten päätin tehdä niitä! Mokkapalat valmistuvat kyllä todella nopeasti ja niitähän varmaan tullaan myöhemmin tekemään ties mihin fudisjengin ja koulun myyjäisiin. Ainoa kohta missä joutuu vähän odottamaan, on pohjan jäähtyminen, koska kuorrutetta ei voi laittaa kuuman pohjan päälle tai se imeytyy siihen.

Pohja
200g voita
4 kanamunaa
3dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
4rkl kaakaojauhetta
2tl vaniljasokeria
2dl maitoa


Uuni laitetaan lämpenemään 200 asteeseen. Voi sulatetaan ja annetaan jäähtyä. Kananmunat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahdon joukkoon vuorotellen maidon kanssa. Tässä vaiheessa ei vatkata enää voimakkaasti, jotta taikinan kuohkeus säilyisi. Lopuksi lisätään voi. Taikina kaadetaan leivinpaperin päälle uunipelille ja levitetään tasaiseksi. Tämä annos on sopiva 50cm uunivuokaan.

Pohjaa paistetaan uunissa noin 15 minuuttia.

Kuorrute tehdään tosiaan vasta, kun pohja on kunnolla jäähtynyt. Muuten kuorrute voi imeytyä pohjaan, eikä siitä tule ollenkaan niin hyvä. Jos on kiire, voi pellin laittaa jäähtymään, vielä tähän aikaan vuodesta, vaikka parvekkeelle. Kuorrute jähmettyy nopeasti, joten kun kuorrute valmistetaan, tulee se levittää pohjan päälle heti.

Kuorrute

75g voita
noin 250-300g tomusokeria
1rkl kaakaojauhetta
noin 6rkl vahvaa kahvia

Voi sulatetaan ja kaikki sekoitetaan yhteen. Jos tulee liian voin makuista tai sitkeää, voi lisätä kahvia. Kuorrute levitetään pohjan päälle ja se voidaan koristella perinteisesti nomparelleilla!

Tulipas taas makoisia! Osan laitoin pakkaseen, kun nämä säilyvät siellä hyvin.

Aurinkoista sunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti